Leirintäaluetoiminta vaikuttaa ympäristöön monin tavoin, jotka liittyvät esimerkiksi energiankulutukseen, vedenkulutukseen, jätevesiin sekä jätehuoltoon, minkä vuoksi onkin äärimmäisen tärkeää pyrkiä minimoimaan toiminnan ympäristölle aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia. Ympäristön huomioonottaminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti on erittäin tärkeää myös leirintäalueiden toiminnan suunnittelussa.
Suhtaudumme omaan ympäristövastuuseemme erittäin suurella vastuuntunnolla. Pyrimme suunnittelemaan sekä toteuttamaan toimintamme tavalla, joka kuormittaa mahdollisimman vähän ympäristöä. Pyrimme mimimoimaan sekä toiminnastamme syntyvien jätteiden että päästöjen määrää. Raaka-aineiden valinnassa pyrimme tekemään mahdollisimman luontoystävällisiä valintoja ja energiaa pyrimme käyttämään mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tavoitteet ja koulutus
Asetamme vuosittain itsellemme koko toimintaketjuamme koskevia ympäristövastuuseen liittyviä tavoitteita, joiden saavuttamista seurataan. Vaadimme tiettyjä ympäristötekoja myös yhteistyökumppaneiltamme ja sidosryhmiltämme. Elinkaariajattelu luo pohjan ympäristövastuuasioidemme määrittelyssä.
Pyrimme kouluttamaan työntekijöitämme ympäristöasioiden osalta, jotta heillä olisi riittävästi tietoa ja taitoa toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Pelkkä tieto ja taito ei kuitenkaan vielä riitä, vaan ympäristövastuun kantaminen vaatii myös aivan tietynlaista asennetta. Tähän asenteeseen me pyrimmekin vaikuttamaan kannustamalla työntekijöitämme suhtautumaan vastuullisesti ympäristökysymyksiin ja korostamalla niiden merkitystä. Koulutuksen tavoitteet, sisältö, luonne sekä toteutustavat on tarkkaan suunniteltu sekä määritelty ja ylin johtomme on sitoutunut koulutussuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin. Tämän lisäksi pyrimme huolehtimaan siitä, että työntekijöillämme on käytössään kaikki ne resurssit, joita he tarvitsevat voidakseen huomioida ympäristön kaikissa päivittäisissä työtehtävissään.
Esimiehet sekä ylin johto ovat sitoutuneet näyttämään esimerkkiä ympäristöasioiden huomioimisessa sekä koulutukseen sitoutumisessa. Tämä on osoittautunut oivaksi keinoksi motivoida henkilökuntaa. Jatkuva uuden oppiminen ja ajan tasalla pysyminen on äärimmäisen tärkeää ympäristöä koskeviin haasteisiin vastaamisessa. Koulutuksen järjestämisessä olemme pyrkineet jaksottamiseen, siten että tarjottava koulutus tukee muutosprosessiamme.
Tärkeimpiä tavoitteitamme ympäristöohjelman osalta on käyttää harkitulla tavalla uusiutuvia luonnonvaroja, turvata uusiutuvien luonnonvarojen uusiutumismahdollisuudet, supistaa uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä, mahdollistaa uusiutumattomien luonnonvarojen uusiokäyttö tehokkaan kierrätyksen avulla, pyrkiä säilyttämään luonnon monimuotoisuus, ehkäistä haitallisia ympäristömuutoksia, vähentää päästöjä, noudattaa kestävän kehityksen mukaisia periaatteita sekä säilyttää ja vaalia kulttuuriympäristöä. Nämä tavoitteet ovat suuria haasteita, mutta pidämme niitä samalla myös mahdollisuuksina!
Kuinka ympäristövastuullista toimintaa voidaan hallita?
Pyrimme hallitsemaan ympäristövastuullista toimintaamme erilaisten hallintajärjestelmien kautta. Olemme luoneet tätä varten oman hallintajärjestelmämme, joka koostuu pääasiassa seitsemästä elementistä. Nämä elementit ovat ympäristöpolitiikka, ympäristösuunnittelu, hallintajärjestelmän toteutus sekä sen toiminnot, tarkastukset sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet, ympäristöasioiden hallinnan kehittäminen, suojelutoimien tuloksellisuuden kehittäminen ja koko johdon yhteinen katselmus.
Ympäristöjärjestelmämme toimivuus on tuonut meille ympäristövaikutusten vähenemisen lisäksi myös monia muita kullanarvoisia etuja, jotka liittyvät toimintamme kustannustehokkuuteen, toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen sekä riskien hallinnan parantamiseen. Olemme huomanneet, että henkilökuntamme ympäristötietoisuus on parantunut asiantuntevan ja oikein kohdistetun koulutuksen avulla ja että ympäristöasioista on tullut luonnollinen osa yrityksemme johtamiskulttuuria.
Raportointi
Yrityksemme laatii vuosittain raportin, joka liittyy ympäristövastuuseemme. Käsittelemme raportissa yritysvastuun kaikkia ulottuvuuksia ja laadimme kertomuksen tekemistämme ympäristöteoista sekä niiden vaikutuksista. Kertomus sisältää myös suunnitelmia ja näkemyksiä siitä, mitä lähitulevaisuudessa tulee tehdä, jotta voimme jatkuvasti kehittää ympäristönäkökohtien huomioon ottamista.
Koemme, että näistä raporteista on ollut hyötyä vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa ja ne ovat toimineet ikäänkuin todisteina siitä, että olemme valmiita kantamaan osaltamme vastuuta yhteisestä ympäristöstämme ja että suhtaudumme vastuullisella tavalla ympäristöasioihin. Olemme myös huomanneet, että nämä raportit ovat osaltaan auttaneet tehostamaan resurssiemme käyttöä. Vaikka raportoinnista aiheutuu toki kuluja ja lisätyötä, pidämme niitä kuitenkin kaiken tämän vaivan ja kustannusten arvoisina.
Asiakkaiden sitouttaminen
Sen lisäksi että on erittäin tärkeää sitouttaa kaikki työntekijät noudattamaan ympäristöohjelmaamme, myös asiakkaidemme sitouttaminen on äärimmäisen tärkeää. Asiakkaiden ympäristötietoisuuden lisääminen ja asenteisiin vaikuttaminen on eräs kohtaamistamme haasteista. Toivomme, että voimme kuitenkin omalla esimerkillämme nostaa ympäristönäkökohdat myös asiakkaidemme toiminnan keskiöön!